Karjalankarhukoirat
Vuonna -95, pystykorva uros Tanun seuraajaksi, tuli Polvimäelle ensimmäinen oma mustavalkoinen, Härkäpuron Kölli. Rotuvalintaan vaikutti olennaisesti pitkään jatkunut lintukantojen heikkous, vaikka kyllä Tanulle kelpasi näätä ja hirvimetälläkin kulki mukana apuna. kaksi norjan harmaata oli kokeiltu jo Tanun ohella, rodun tekemättä vaikutusta.
Lapinlahdella oli jo tuolloin muutamia toimivia karhukoiria, ja karhukoira kuumetta lisäsi karjalasta evakkoon tulleiden kertomukset Herralan Antista, ja olihan Antti Herrala itsekin ollut evakkona aikanaan Lapinlahdella tovin, ja ehtinyt koirineen tehdä vaikutuksen paikalliseen väestöön.
Nykyisiä koiriamme pääset katsomaan, KARJALANKARHUKOIRAT-linkin alta avautuvista linkeistä.
KÖLLI
Härkäpuron Kölli haettiin Toholammelta, ja valtasi pian koko perheen karhukoirien lumoon. Kasvattajalle oli luvattu että jos haukkuva tulee niin toki sen kerran ainakin kokeissa käyttää. No, sen ensi kerran jälkeen pitikin sitten hommata tutkapanta. Silloinen karhukoirien valitsija mies houkutteli kokeenpurku tilanteessa ilmoittamaan koiran karhukoirien katsastusotteluun, josta olisi mahdollisuus päästä idän valintaan. Eli siitä se hirvikoira harrastus muuttui myös hirvikoe harrastukseksi ja sillä tiellä ollaan.
Kölli ja Seppo kävivät myös Venäjällä ketjukarhulla haukuttamassa diplomin, mutta ilmeisesti sieltä likaista ojavettä juotuaan toi Kölli tuliaisina tulehduksen joka ehti tuhota munuaiset osittain ennen kuin Eläinlääkäri sai selville syyn, ja lääkityksellä ja erikoisruokavaliolla saatiin koira miltei kuntoon. Miltei kuntoon tarkoitti sitä että kaksipäiväiset koe- ja metsästysreissut tuli unohtaa jatkossa. Mutta yhden päivän koirana kölli toimi metsällä moitteettomasti aina 12,5 vuotiaaksi saakka. Kotona Kölli oli koko perheen koira, mutta metsälle se ei lähtenyt muiden kuin isän kanssa, kun muut yritti Kölliä metsään viedä niin näätä ja naapuritalot kiinnosti ukkoa enemmän kuin varmat hirvet, Kölli ikään kuin halveksien kertoi että mitä minä suotta hirveä sinulle haukkumaan kun et sille kuitenkaan mitään taida…
Allu
Allu oli täysin valkoinen, nappisilmä raakkipentu jonka sain Köllin kasvattajalta lahjaksi pois viennin hinnalla. alle 4kk iässä Allu kävi ensimmäiset hirvihaukut Köllin opissa avattuaan Köllin kaulapannan juoksihihnassa. Pentu haettiin metsästä pois moottori kelkalla ja niin allu tykkäsi sitten vielä isonakin istua kelkan kyydissä vaikka kuinka.
Hirvikoiraa ei tästä jääkarhukoirasta tullut mutta verraton sorsakoira perkkasi kaislikot tuulen alta ja ajoi sorsat meidän eteen ja teki puhtaita noutoja ja etsi haavakot. Hangella juostessa Allulla ei jäänyt varjoa vaan ikään kuin valo heijastui turkista hankeen valoläikäksi. Kuten monesti valkoisilla koirilla allullakin oli iho-ongelmia, karvat lähti hännästä ja välillä muualtakin, kehosta. Samoin virtsan karkailu koiran nukkuessa oli ikävä ongelma.
Mitri
Köllillä kävi yksi morsian ja jälkeläisissä Rocky ja Rambo olivat kovia hirvikoiria, itselle tullut astutuspentu Dimitri ei hirvillä kauaa viihtynyt mutta supi ja sorsa koirana Mitri oli verraton apuri, ja osasi kulkea kanoottiin ja pois kaatamatta kanoottia. Samoin vetokoirana Mitri oli rautaa, vauhtia riitti ja ymmärsi oikea ja vasen käskyt.
Natja
Kesällä 2002, tuli taloon sitten se ensimmäinen osto narttu, Pännäpukin Pinja. Voi sitä luonnetta minkä antoi jo näkyä ensimmäisenä kesänä. Mutta mitäpä ei hyvä koira saisi anteeksi iän myötä. Natjalla oli jo hyviä vinkeitä heti pennusta lähtien mutta, paljon töpeksittiin itse. Kölli oli vielä iskussa ja kun Katja ei kelvannut Köllin mukaan metsään niin Natja sai siitä sitten vähän nuoruudessa kärsiä, hyvä hakuisena nopeana koirana Natja löysi hirvet kaukaa ja Katja ei ehtinyt lähelle ennen kuin nuorelle koiralle tuli ikävä isäntää. No lopulta kuitenkin saatiin homma onnistumaan ja koira varmaksi että kyllä se ihan oikea elukka siellä haukussa on.